Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siideri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siideri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Saatanallinen Tallinna ja ruokien pelkokerroin

Morjens!

Tätä kirjottaessani poen edelleen jonkinlaista krapulaa. Tämän blogin voisi muuttaa juoppohullun päiväkirjaksi, koska jotenkin itsellenikin tuli mieleen, että aina kun kirjoitan, olen krapulassa. Siitä otsikko saatanallinen, kun krapula jatkuu vain.

Olin siis Tallinnassa viikonloppuna, päiväristeilyllä tosin. Kyseessä ei ollut viinanhakureissu, vaan puhtaasti viinankittausreissu. Okei, käytiin me syömässäkin buffetissa. Buffet oli kyllä aikamoinen pettymys. Alkupalat olivat hyviä ja erikoisia, mutta pääruoka oli jotain ihan muuta. Söin elämäni kauheinta lihaa, joka oli jänteitä täynnä. Vaikka kuinka yritin jäystää lihaa, niin aina kuului suusta "niks naks". Yökkäilin vähän aikaa ja sain kun sain sen alas. "Mä en voi syödä, se on sammakko" -Susanna Penttilä/Viidakon tähtöset.

Aikaisemmin viime viikolla väänsin ruokaa yllärinä <3:lle ja väänsin aivan itse poronkäristykset. Kaikki onnistui (mitä nyt munavoi epäonnistui..), kunnes aloin syömään k.o ruokaa. Ajattelin ensiksi, että huulikoruni olisi tippunut ruokaan, mutta ei. Ruuasta löytyi sitten hauli. Ei mennyt ruokahalut, mutta kyllä oli jollain tavalla oksettavaa. Jotenkin muuttui kongreettiseksi se asia, että syön kuollutta ruhoa lautasellani. Muuten ruuassa ei ollut mitään vikaa, oli erittäin hyvää. Ei kärsähtänyt, jäänyt raa'aksi tai maistunut kuselle, vaikka olenkin aika keittiörajoitteinen.



Tallinnassa käytiin parissakin baarissa. Yksi jäi mieleen erityisesti. Molly Malone'sissa meni jalkapallo-ottelu ja se oli täynnä irkkuja ja englantilaisia. Okei, kukaan ei hakanut mua tuopilla takaraivoon, eikä edes katsonut kieroon, mutta oli kyllä ahdistava ilmapiiri. Varsinkin, kun maaleja syntyi pelissä, niin kaikki huusivat. Olin jo evakoitumassa kyseisestä baarista, koska luulin mellakan syntyneen tai vähintään edes tulipalon syttyneen. Syy järkytykseeni tai ulkopuoliseen oloon voi johtua siitä, että olen tottunut käymään ravintoloissa, jossa televisio-ruuduista näkyy Euroviisuja ja jalkapallopaitojen sijaan ihmiset ovat pukeutuneet pinkkeihin puuhkiin..

No häntä ei valitettavasti siellä irkkupubissa näkynyt, ei pelaajana eikä asiakkaana. 


Loppu-ilta lauantaina meni sitten ihan mukavissa merkeissä, mutta vituttaa, etten ottanut yhtään kuvaa. Oli muuta tekemistä..

Ajattelin, että tässä olisi tarpeeksi pienelle ihmiselle, mutta ei. Äsken leikkasin varpaankynsiä, niin talvella mustunut ukkovarpaankynsi lähti vahingossa kokonaan irti. Nyt varpaani näyttää vammaiselta, enkä voi sitä katsoa. Huusin valehtelematta ääneen, kun se lähti irti. Äänitehosteetkin oli kyllä mukana, rits räts. Hirveetä. Tervetuloa kesä ja sandaalit. Varpaani näyttää Freddie Kruegerin varpaalta.

Ennen (tai no jälkeen 55 minuutin lenkkiä liian pienissä kengissä..)


Jälkeen. Voitte vaan kuvitella, jos naama on tällä herralla tollainen, niin millaiset mahdollisesti hänen varpaat on.

En tiedä itkenkö tuota tällä hetkellä tulevaa Titanicia vai tätä varvasta, joka ennen oli varpaiden muotovalio. Nyt se näyttää raiskatulta.

Miutkin voisi joku piirtää tällein, "vain maikkarin kulkukortti ylläni". Tietysti lyijyhän loppuisi kesken, kun yhtä kohtaa piirettäisiin..


Tommi

ps. Edelliseen postaukseen oli tullut kommentti, että pitäisi opetella sisustamaan. Ihmettelen, että kuka ihminen sai minkäälaista käsitystä mun asunnon sisustuksesta kuvista, joissa näkyi valokuva, telkkari ja taulu? :D Ellei kyseessä ole sitten joku pervo, joka kurkkii mun kämpästä sisään. Siinä tapauksessa kurkkija on kyllä varmastikin järkyttynyt enemmän huoneistossa tapahtuvasta toiminnasta kuin sisustuksesta.


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Lentopelkoa, dokausta.. ja darraa.

Moikka,

Palailin taas tuolta mualiman matkoilta takaisin kotoisaan Helsinkiin. Lento meni ihan hyvin, mutta kyllä taas lentopelkoisella mielikuvitus laukkasi. Mietin mm. Die Hard 2 -leffan kohtausta, jossa terroristit olivat sekoittaneet jotkut koordinaatit ja lentokone laskeutui "väärin" ja räjähti tuhannen p*llun päreiksi. No, onneksi laskeuduin ihan hyvin Helsinki-Vantaalle, vaikkakin kone oli jotenkin oudossa asennossa ja heilui aika paljon. 

Mua pelottaa sikana nuo pikkuruiset koneet, jolla joudun lentämään. Aina joudun joko siiven viereen ja tuijotan ikkunasta milloin joku lokki lentää potkureihin tai sitten joudun hätäuloskäynnin viereen. Ja miksi ne lentoemännätkin on aina niin huolestuneen näköisiä? Vappu Niemisen (Eija Vilpas / Hynttyyt Yhteen) sanoja lainatakseni, jos lentäminen ois niin turvallista kuin sen väitetään olevan, niin ei huolis näyttää niitä turvaohjeitakaan. :D

No anyways. Kuten facebookista varmaan on joku jo lukenutkin, olen unohtanut täydellisesti mun kummankin kortin pin-koodit. Se on käsittämätöntä, koska käytän joka päivä korttia. Käteistä ei minulla ole juuri koskaan. No, ehkä se tässä muistuu mieleen.



Eilen kävin shoppailemassa keskustassa, mukaan tarttui pipo ja liian pieni paita. Ja sukkia! Mulla häviää aina toinen sukka tai sitten ne on niin ruokottoman näköiset, että kaveritkin niistä jo huomauttavat.

Tytöt teki mulle tervetuliais-noston.
Joo, oli siellä hese ja citymarkettikin.
Eilen lentokentältä otin sitten taksin himaan ja nopeasti suihkuun ja nikolle bilettämään, jossa mua ahnaisesti odotti Hanna, Niina ja tietysti Niko. Dokauksekshan se meni ja humala oli syvä. Nyt on darra aika syvä. Hauskaa oli, näinpä ex-tyttöystävääni Minnaa (Seiska 2008: BB-Minna & Chat-Tommi: Romanssi!) (....), joka on kyllä muuttunut upean näköiseksi. Tyttö on laihduttanut ja treenannu ja ilmeisesti muutokset jatkuvat ensi viikolla.. ;)

Ai mikä juurikasvu?
Mentiin Millionares Clubille eli milliin. Tarkoitus oli minunkin jatkaa erääseen kolmikirjaimiseen, mutta kuinkas kävikään. Olin niin humalassa, että mäkkärin kautta himaan pilkun aikoihin. Kiitokset muuten muskelimasakuskille Jensille, joka jaksoi kuunnella meidän (miun) juttuja ja ps. mun röökit jäi sinne autoon, haha! Jätit lähtemättömän vaikutuksen meihin kaikkiin. ;)

Mun ja Tanjan kuvat jäi aina sumuiseksi, wtf?? Mulla on melkein yhtä isot tissit ku tanjalla näköjään..
Näin selväpäistä porukkaa meillä chatissa on duunissa.
Katsoin alussa, että tässä kuvassa on kulli, mutta ei taida olla (vaikkakin taisin näyttää omani taas kerran jossain vaiheessa iltaa). Kuka tunnistaa omaksi?

Nyt on jäätävä darra ja nyt täytyy syödä jotain. Yöksi töihin, huomenna vapaata. Meneekö dokailuksi? Paha mennä sanoo. Salilla pitää ainakin huomenna käydä, kun viimeeksi olen matkan ja sun muun takia käynyt maanantaina? Ok, kävin lenkillä ja punnersin ja sun muuta, mutta silti.

Tommi

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

28.3.2012

Heippa hei kaikki!

Pitkällisen harkinnan ja miettimisen jälkeen päätin, että aloitanko blogin kirjoittamisen taasen ja tadaa, tässä sitä taas ollaan. Osoite on uusi, koska blogger on ihan h**ra ja eikä suostu kertomaan salasanaa entiselle blogilleni, joka toimi siis TÄÄLLÄ. Okei, ei se haittaa, viimeinen päivitys kun oli vuodelta 2010 ja siitä kuitenkin aikaa on jo mennyt tovin ja elämäkin mennyt jollain tavalla uusiksi.

En tiedä mitä tänne kirjoittelen, mutta ajattelin tämän olevan loistavaa terapiaa arkipäivän asioista. Tietenkin minulla on ystäviä, mutta en jaksaisi alkaa maksamaan heille mitään korvauksia terapeuttina olosta, joten löysin halvemman tavan toteuttaa ja purkaa itseäni. Siis tekstin muodossa puran, muut tavat kyllä on jo hallussa ;)

Voisinkin aloittaa bloggauksen kertomalla viime viikosta. Viime viikko oli todella mielenkiintoinen. Olin töissä 4 yötä, jolloin yhtenä yönä tuli pommikoirat ja poliisit paikalle erään hullun uhkauksesta. Tälläisissä tilanteissa miettii, että mielenterveyden hoitoon käytetään aivan liian vähän rahaa. Toisaalta tapaus vain nauratti mua suuresti, koska olihan se absurdi. Mielikuvituskin lensi ja taisihan tuo hetki olla vähän niin kuin siitä Sandra Bullockin Speed - kuoleman kyydissä -leffasta :D.

Viikonloppuna ótin ihan chillisti ja oli ihan mukavaa. Tietysti kun on kyse Tommi Mylleristä ja siihen yhdistettynä baari ja alkoholi, ei tulos voi olla mitenkään hyvä. Eikä nytkään. Välillä sitä toivoisi, että draama loppuisi. Olen useasti miettinyt, että mun pitäisi elää nyt mun onnellisinta aikaa. Mulla on kaikkea mitä tarvitsee onnellisuuteen. Ihminen (tai ainakin mie) on vaan sen verran jännä otus, että mihinkään ei ole koskaan tyytyväinen vaan tajuaa sen vasta kun menettää jonkin asian. Haluankin itseäni psyykata ja kehittää tässä asiassa.

Noh, tää tästä filosofisesta paskasta. Känni oli hyvä ja syvä ja hauskaa oli. Olimme siis kolmikirjaimisessa perheravintolassa nimeltä DTM, joka on siis homobaari. Toisaalta olen kyllästynyt DTM:ään, mutta kuitenkin siellä on taattu meininki ja aina hauskaa. Vanha DTM oli vaan parempi, kun se oli tilava ja pääsi karkuun katkeria homoja, mutta kyllä tääkin menee. Pakkohan sen on mennä.

Kuvamateriaalia on runsaasti. Ystäväni Niko oli jälleen kerran vauhdissa, kuten alla olevasta kuvasta näkee.
Mulle henkilökohtaisesti pitäisi oikeuden turvin tehdä joku kännykkäkielto, koska A) otan järkyttäviä kuvia B) soittelen vihamiehilleni C) itken puhelimessa. Viime lauantaina kävi onneksi ainoastaan a-vaihtoehto ja periaatteessa c-vaihtoehtokin, sillä erotuksella kuitenkin, että en itkenyt puhelimessa, vaan muuten annoin kyynelten valua pitkin kauniita poskiani. NOLOUS.



No eipä ollut hääppöisiä kuvia, mutta ainakin todisteita, että olen ollut humalassa ja kuvauskin mennyt vähän niin ja näin.

Arki on nyt siis koittanut ja duuni-yöhän tässä olisi edessä. Onneksi on kiva tiimi ja toisaalta vapaiden jälkeen menee ihan uudella tarmolla töihin. Odottakaas huomisen fiiliksiä ja tilitystä kuinka paskaa työni ja elämäni ylipäätään on. No toivottavasti ei tule tälläistä postausta. :D

Nyt on sitten ensimmäinen postaus kirjoitettu, neitsyys periaatteessa meni. Vaikkakin, olen sitä edellistä blogia pitänyt, mutta eikös se mee näissä seksuaalisissakin jutuissa, että jos on pitkä tauko, niin on periaatteessa uudelleensyntynyt neitsyt, häh?

Tommi