Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linnanmäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linnanmäki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. elokuuta 2012

Elämme jänniä aikoja

Moroo,

Tässä pieni tauko taas ollut, mutta nythän tänne taas tulee vähän päivitystä. Viikot on vierähtäneet taas töissä ja viikonloput sitten jossain ihan muualla..

Otsikkoon viitaten, elän aika jänniä aikoja. Syksy tulee ja enkä tiedä mitä se tuo tullessaan. Suunnitelmat ovat aika auki vielä, mutta sen tiedän jo, että aika erikoinen syksy on varmasti luvassa. Ulkomaille? Jaa-a, en tiedä vielä. Odottelen vielä(kin) lopullista vastausta, mutta voi olla, että en menekkään Budapestiin, vaan jonnekkin ihan muualle Eurooppaan. Raha-asiat on taas kunnossa, joten matkustelu kuulostaisi houkuttelevalta. Joku lämmin maa olisi kyllä ihana. Syyskuun alussa ajattelin häippästä vähäksi aikaan jonnekin. Vieläkö tietäisi mihin?

Mä olen ollut todella hyvällä tuulella tässä viimeiset viikot. Asioilla on tapana järjestyä ja niin kävi nytkin. Sitä näkee asiat aivan eri tavalla näin pitkällä ajalla. En voi sanoa muuta kuin onnellinen olen. Onnellisuus on sellainen tunne, jota en ole tuntenut varmaan viimeiseen vuoteen kovinkaan usein, mutta nyt voin sanoa, että tunnen. Hyvä! Paljon jänniä juttuja meneillään ja varmasti myös tulevaisuudessakin. :)

Nyt olen taas töissä ja viikon viimeistä viedään. Olen aika huono aamuherääjä, mutta näillä aamu lähtee käyntiin. Btw, kun tulin töihin, bussi sytty tuleen. Jatkoin matkaani kävellen. :D
Onneksi sankaribussikuski pelasti mut ja muut. Tää oli kyllä riipaseva kokemus..


 Eilen käväsin jälleen kerran lintsillä pyörähtämässä. Olipas taas hulinaa siellä <3





Tiistaina kävin moikkaamassa Iidaa, jonka parturi Top Seven on ollut mun kantapaikka toukokuusta lähtien. Taas leikattiin tälläinen lesbotukka, mutta täähän sopii mulle. Tyvikasvu oli vaan aika raju ja nyt näyttää vielä rajummalta, kun on ihan kirjava pää. Pitäisi taas värjätä, mutta toisaalta, mitä väliä.


Olen taas saanut ruokahaluni takaisin 5 viikon jälkeen, jotenka vedän ihan hirmuisia annoksia. Onhan tässä tullut laihduttuakin.. kylmäsavulohipastaa!<3 Joo, tiedän, näyttää epämääräiseltä, mutta oli ihan sikahyvää.


Eilen käytiin mun näätien kanssa Brankkarissa parilla eli Arlan ja Miinan. Oltiin varmaan 5 tuntia terassilla. Mikäs siinä, kun aurinko paistoi! Suunniteltiin illanviettoa tässä jonain viikonloppuna ja jos vaikka löytäisimme itsemme Jollaksesta.. :D

Ei näkynyt palomiehiä letkuineen paikalla, yhyy. :(
Mutta tässäpä tälläinen pikapostaus mun kuulumisista. Lähetään kohta Miian kanssa syömään, siellä on jotain grillipihviä ruokana! Tänään sitten myöhemmin töitten jälkeen ankarat pardit. Saa nähä taas mitä tulee, kun monissa liemissä keitetyt Myllerin sisarukset lähtee taas yhdessä radalle. Ei varmaan hyvä heilu, haha. :D nimim. rappuset yhdessä monesti lentäneet.

Tommi

                                                                 Tää on virallinen Pardibiisi!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Euphoriaa ja Kööpenhaminan merenneitoja

Morjens!

Taas pieni katko bloggaamisessa, mutta ei kumminkaan niin suuri kuin edellisessä. Mitäs kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää, pienen draamailun jälkeen tänään on ollut ihan kiva päivä. Nukuin pitkään (tai "nukuin", kiitokset v*tun putkiremontti ja niiden hirvee pora) ja suunnistin illaksi salille. Salilla venähti pari tuntia, olen päässyt nyt siihen mielentilaan, että on koko ajan pakko vaan tehdä lisää ja lisää. Huomenna taas. Lähden Juhannukseksi Tallinnaan kylpylään, niin en halua näyttää löysältä siellä uima-altaan keskellä muiden ja itseni hävetykseksi. En halua, että röllykät heiluu poreammeen mukana.

Lisäksi, koska olen laihduttanut tosiaan kaikki lihakset pois aikoinaan jossain mielenhäiriössä, minulla on hassun mallinen vartalo. Leveät hartiat, kapea vyötärö ja leveä lantio. Eli täydellinen missin vartalo. VAPISE MISSI-ANNI, vien paikkasi ensi viikonlopun Iltalehden kannesta.
Vielä sä Anni hymyilet, kohta mä oon laihtunut sen 2 kg, mitä kerrot useasti iltapäivälehdissä :D

Töissä irvileuat sanovat mua Dita Von Teeseksi, mutta se on vaa positiivista. Olin viime keväänä erään nimeltä mainitsemattoman työntekijän mielestä kuin Hanna Pakarinen vartaloltani ja naamaltani, mutta nyt olen sitten Dita Von Teese. Mielummin kyllä olen Dita Von Teese. Mielummin ihan vain Tommi Myller ja ilman vyötäröä. :D
Dita Von Teese..

..vai Hanna Pakarinen? :D

Tiedä sitten, miksi olen kummassakin mielleyhtymässä tollanen "Saatanan Vaimo"..

No joo, lauantaina olin ulkoilemassa. Istuttiin lintsin kalliolla parisen tuntii arskaa ottaen ja syöden. Kyllä kesä on jotain ihanaa! Oli niin lämmin. Kävin moikkaamassa Karhupuistossa Nikoa, Idaa, Hannaa ja muita kumppaneita. Sielläkin oli lämmin.

Kööpenhaminan merenneito.

Sieltä puistosta poimin myös Jelenan ja toisen Nikon ja mentiin meille katsomaan Euroviisut. Ei pelattu edes euroviisujuomapeliä, mutta niin se vaan kumahti päähän alkomahooli ja suuntasimme viralliseen kisaravintolaan DTM:ään katsomaan pisteidenlaskua. En nähnyt kuin kerran, että Ruotsi sai täydet pisteet, mutta voittihan se. Hyvä, paras vaihtoehto. Sitähän mie täällä blogissa hehkutinkin jo maaliskuussa.. ;)
Tässä videossa tuossa 2.15 minuutin kohdalla Loreen veti henkeen lumisadetta. Aika fail :D

Lauantai-ilta meni ihan kivasti, mutta en uskolla kirjoittaa tähän miten ilta päättyi, koska luulen, että saan huudot eräältä tärkeältä ihmiseltä, vaikka asia ei sinänsä häneen liitykkään. :D Olen toivoton tapaus. Muuten ihan jees ilta.

Kävin mä Lintsilläkin tossa viime perjantaina. Käytiin aika monessa laitteessakin. Olin kyllä paniikissa tosi useassa laitteessa, kai se on tätä vanhuutta sitten.. Se ukko oli karsee. Olin kuulemma silmät aivan vetisenä ja naama punasena, kun laite tuli alas. Höpönlöpön. Kanssaseuralainenhan ei pelännyt sitten yhtään.. ;) On niin kovaa jannua, mutta, kun joutu laitteeseen, pelkäsi helvetisti ja pää tutisi. Olin jo henkisesti varautunut siivoamaan paskaa meidän "vaunusta".. :D :D
Irstas Rollen Tasku, lihatasku :D
Tämän jälkeen törmäsin tolppaan, valehtelematta.

No eipä mulla oikein muuta. Toivottavasti viikko jatkuu kivana ja eikä tarvii enää draamailla tai olla surullinen. Riitti tälle tiistaille ihan tarpeeksi. Täytyy vaan iso kiitos antaa ihmisille, jotka jaksaa mun luonnetta, mikä on tosiaan 0-100 kiihtyvä. En osaa itseäni psyykata, enkä toisaalta haluakkaan, koska se en ole minä sen jälkeen. Mä oon mikä oon, en voi muuksi tulla.
                                                Tää biisi kiteyttää mun ajatukset mun elämästä.

Tommi