Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ida. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ida. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. syyskuuta 2012

Syyskuu

Moro,

Se on nyt syyskuu. Menipäs kesä nopeasti. Eipä ollut kummoinen kesä sään tai minkään muukaan puolesta. Lomaa pidin kuukauden heinäkuussa. Jälkikäteen mietittynä olisin sen voinut aivan hyvin olla töissä. Tehty mikä tehty. Kyllähän sitä sai sitten kuitenkin levättyä. Elokuun olin joka arkipäivä töissä 9-17, joka oli kyllä ihan kivaa. Viikonloput tuntuivat viikonlopuilta. Nyt totuttaudun jälleen yövuoroihin ja ensimmäinen onkin tulossa tässä tiistai-keskiviikko välisenä yönä. Vähän jännittää taas.

Viikonloppu meni taas aika hurjissa merkeissä eli myllerin tommilla oli pardit. Perjantaina olin ulkona Nikon ja Hannan kanssa ja lauantaina Idan kanssa. Sunnuntai-aamuna heräsinkin Casa Idasta ja siellä tuli vietettyä parikin tuntia vielä. Oli kyllä ihan hauskaa. Nyt ajattelin palata pikkuhiljaa tavallisen arkeen ja alkaa käymään siellä salillakin useammin. Pardit saa luvan olla kerran viikossa.

Meillä oli työpaikan bileet viime keskiviikkona. Oli kivaa, koska tutustuin paremmin meidän "uusiin" yöjuontajin, jonka kanssa en ole tehnyt vuoron vuoroa. No hekin tulevat tutuiksi myöhemmin tässä kuussa. No kumminkin, menimme jatkoille Jollakseen, jossa oli Johanna Tukiaisen rapujuhlat. Juhlat jättivät lähtemättömän vaikutuksen, eikä ainoastaan sen takia, että Johanna esiintyi omissa juhlissaan.





Siinä pari maistiaista sieltä rapujuhlista.




Tarjoilu pelasi kyllä. En ole ehkä kyllä noin rasvaisen ruuan suurin ystävä, mutta täytyy myöntää hyvää oli. Alkoholitarjoilu oli kanssa kiitettävä. \o/


Oon nykyään tosi huono ottamaan kuvia, mutta tässä oli ainut kuvat viime viikonlopulta. :D Ida eroottisena sängyssään..

Nyt kohta pitäisi mennä vähän kaupungille ostelemaan vaatteita ja käymään töissä tekemässä yksi juttu. Salikin odottaa illalla pitkästä aikaan, jee. Moikka!

Tommi

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Viimeistä viedään

Morjens,

Taas on pieni tauko kirjoittamisesta. On ollut kaikenlaista kiirettä ja juhlaa, ettei ole kerennyt kirjottelemaan omia kuulumisia. Mulle kuuluu ihan hyvää. Hirveä stressi kaikesta, mutta pian helpottaa. Mulla on nimittäin viimeinen viikko tai itseasiassa viimeiset päivät apulaistuottajan sijaisuutta täällä MTV3:lla. Toisaalta haikeaa, toisaalta ihanaa, että pääsee nukkumaan pitkään yövuorojen jälkeen. Palaan siis telkkareihinne jälleen syyskuussa. Jee.

Tänään on firman bileet. Mennään syömään Cantina Westiin, mikä lienee joku tälläinen meksikolainen ravintola. Vähän ilojuomaakin on luvassa, mutta hyvissä kantimissa, koska huomen aamulla on herätys jälleen klo 8:45 viimeistään. Otan paljon kuvia sieltä!

Alla on hieman kuvia menneiltä päiviltä:




Nyt jatkan työntekoa nyt, palataan uusin kuvin ensi kerralla!

Tommi