I LOVE Kuntosali, tai ainakin melkein.

Kuten varmaan monet facebook-ystävistäni tietää, käyn nykyään aika useasti salilla. Minä, joka inhosi liikuntaa yli kaiken, korvasi juoksumaton siiderillä ja söi miten sattui. Nyt takana on about 2 kuukautta, joista vähän reilu kuukausi kuntosaliharjoittelua. Tuloksia näkyy jo!

Okei, jotkut hormoonihirviöt voisivat sanoa, että onpa pieni haba mutta ottaen huomioon, että aloitettiin täysin nollasta (Laihdutin kaikki lihakset pois, kts. selvennys alempana), niin olen kyllä ihan tyytyväinen. Ps. noi valkoiset läiskät ei oo paskaa, vaan pigmenttihäiriötä, jotka ovat olleet pienestä pitäen, mutta ovat tulleet taas näkyville solkun ansiosta.

Olen aina ennen miettinyt, että mitä vähemmän syöt, sitä enemmän laihdut. Nyt Personal Trainerin palkattuani tajuan, ettei asia tosiaan ole näin. Mahani on pienentynyt vaikka syön kuin pieni sika. Yritän syödä tavallista kotiruokaa, joka kuitenkin on protskupitoista, koska muuten lihakset eivät kasva. Edelleen saan tehdä töitä sen kanssa, että syön tarpeeksi.

Olen joskus laihduttanut 36 kg, kun olin lihava pienempänä. Sen jälkeen sairastuin kaippa johonkin syömishäiriöön ja laihdutus meni yli. Olin aivan luuviulu. No, sitten tuli ystävämme alkoholi kuvioihin ja tasaannuin. Nyt vedän kultaista keskitietä; Syön, treenaan ja näytän silti paremmalta kuin luuviuluna. Tai se on ainakin tavoite. Nimim. en muista milloin viimeeksi olen ollut ilman paitaa rannalla. Minulla on siis huono itsetunto, mutta sen takia teenpä asialle jotain. Olet joskus lihava -> laihdutat -> olet edelleen mieleltäsi lihava.

Yksi asia mistä en ole erityisen ylpeä ja mistä haluan eroon on rööki. Poltin joskus 19 vuotiaana silloin tällöin, mutta lopetin. Viime syksyn Burn Out sai taas minut polttamaan ja nyt keväällä olen sen päättänyt lopettaa tai ainakin vähentää. Ihanne olisi se, että lopettaisin, mutta sallin itselleni baaritupakoinnin. Viina ja rööki, ah, mikä yhdistelmä. Syitä on monia. Suurin niistä on se, että en saa henkeä salilla tai tuntuu kuin happi loppuisi. Ei ole kiva tunne se. Olen sen verran tosissani tämän kropan muokkaamisen suhteen, että syöpäkääryleet saa nyt jäädä. Lisäksi, tietysti haluan, että miun antamat pusut maistuisivat muullekin kuin tervalle. ;)

No ei miulla muuta, meen nyt röökille, moi!

Tommi

28.3.2012

Heippa hei kaikki!

Pitkällisen harkinnan ja miettimisen jälkeen päätin, että aloitanko blogin kirjoittamisen taasen ja tadaa, tässä sitä taas ollaan. Osoite on uusi, koska blogger on ihan h**ra ja eikä suostu kertomaan salasanaa entiselle blogilleni, joka toimi siis TÄÄLLÄ. Okei, ei se haittaa, viimeinen päivitys kun oli vuodelta 2010 ja siitä kuitenkin aikaa on jo mennyt tovin ja elämäkin mennyt jollain tavalla uusiksi.

En tiedä mitä tänne kirjoittelen, mutta ajattelin tämän olevan loistavaa terapiaa arkipäivän asioista. Tietenkin minulla on ystäviä, mutta en jaksaisi alkaa maksamaan heille mitään korvauksia terapeuttina olosta, joten löysin halvemman tavan toteuttaa ja purkaa itseäni. Siis tekstin muodossa puran, muut tavat kyllä on jo hallussa ;)

Voisinkin aloittaa bloggauksen kertomalla viime viikosta. Viime viikko oli todella mielenkiintoinen. Olin töissä 4 yötä, jolloin yhtenä yönä tuli pommikoirat ja poliisit paikalle erään hullun uhkauksesta. Tälläisissä tilanteissa miettii, että mielenterveyden hoitoon käytetään aivan liian vähän rahaa. Toisaalta tapaus vain nauratti mua suuresti, koska olihan se absurdi. Mielikuvituskin lensi ja taisihan tuo hetki olla vähän niin kuin siitä Sandra Bullockin Speed - kuoleman kyydissä -leffasta :D.

Viikonloppuna ótin ihan chillisti ja oli ihan mukavaa. Tietysti kun on kyse Tommi Mylleristä ja siihen yhdistettynä baari ja alkoholi, ei tulos voi olla mitenkään hyvä. Eikä nytkään. Välillä sitä toivoisi, että draama loppuisi. Olen useasti miettinyt, että mun pitäisi elää nyt mun onnellisinta aikaa. Mulla on kaikkea mitä tarvitsee onnellisuuteen. Ihminen (tai ainakin mie) on vaan sen verran jännä otus, että mihinkään ei ole koskaan tyytyväinen vaan tajuaa sen vasta kun menettää jonkin asian. Haluankin itseäni psyykata ja kehittää tässä asiassa.

Noh, tää tästä filosofisesta paskasta. Känni oli hyvä ja syvä ja hauskaa oli. Olimme siis kolmikirjaimisessa perheravintolassa nimeltä DTM, joka on siis homobaari. Toisaalta olen kyllästynyt DTM:ään, mutta kuitenkin siellä on taattu meininki ja aina hauskaa. Vanha DTM oli vaan parempi, kun se oli tilava ja pääsi karkuun katkeria homoja, mutta kyllä tääkin menee. Pakkohan sen on mennä.

Kuvamateriaalia on runsaasti. Ystäväni Niko oli jälleen kerran vauhdissa, kuten alla olevasta kuvasta näkee.
Mulle henkilökohtaisesti pitäisi oikeuden turvin tehdä joku kännykkäkielto, koska A) otan järkyttäviä kuvia B) soittelen vihamiehilleni C) itken puhelimessa. Viime lauantaina kävi onneksi ainoastaan a-vaihtoehto ja periaatteessa c-vaihtoehtokin, sillä erotuksella kuitenkin, että en itkenyt puhelimessa, vaan muuten annoin kyynelten valua pitkin kauniita poskiani. NOLOUS.

No eipä ollut hääppöisiä kuvia, mutta ainakin todisteita, että olen ollut humalassa ja kuvauskin mennyt vähän niin ja näin.

Arki on nyt siis koittanut ja duuni-yöhän tässä olisi edessä. Onneksi on kiva tiimi ja toisaalta vapaiden jälkeen menee ihan uudella tarmolla töihin. Odottakaas huomisen fiiliksiä ja tilitystä kuinka paskaa työni ja elämäni ylipäätään on. No toivottavasti ei tule tälläistä postausta. :D

Nyt on sitten ensimmäinen postaus kirjoitettu, neitsyys periaatteessa meni. Vaikkakin, olen sitä edellistä blogia pitänyt, mutta eikös se mee näissä seksuaalisissakin jutuissa, että jos on pitkä tauko, niin on periaatteessa uudelleensyntynyt neitsyt, häh?

Tommi